Saimafrica: Sossusvlei, Swakopmund ja Walvis Bay

Alkumatkan auringonnousu

Torstaina 5.11. herättiin 3:30 ja alettiin valmistautua reissuun.
Toisen talon isäntä Wayne, sekä neljä eh-opiskelijaa kotkasta (Sini, Annika, Karri ja Jesse) tuli hakemaan meidät vähän ennen puolta viittä pikkubussilla ja suunnattiin kohti Sossusvleiviä. Autossa alkumatka meni nukkuessa, hyvää asentoa etsiessä ja auringon noustessa pysähdyttiin ihastelemaan sitä. Kun poistuttiin Windhoekista, maisemat muuttu kovasti. Oli vuoria, mutta oli paljon myös tasamaata. Taloja ei enää näkynyt, vaan luontoa. Nähtiin paljon eläimiä tien vierellä, mm. apinoita, vuohia, hevosia. Pysähdyttiin pikkukylässä pikaisesti ja jatkettiin joitain tunteja pitkää soratietä. Ajettiin autiomaassa, sillon tällön tuli joku auto vastaan. Välillä näky peltitalo vähän matkan päässä tiestä, omasta mielestä "keskellä ei mitään". Toisinaan näky jokunen ihminen kävelemässä tien vartta pitkin ja mietin kovasti, mistä kaukaa ne kävelee yksin ja mihin kauas on menossa. Koska lähistöllä ei näkyny mitään asustusta eikä muuta.

Mun mieleen jäi yks hieno kohtaaminen tän pitkän soratien varrella. Nuorimies kanto isoa, todella vanhan näköstä vaaleenruskeeta säkkiä siellä keskellä ei mitään ja ilmeisesti keräs sinne jotain. Wayne tööttäs, ajo lähemmäs miestä, viitto miehen tulemaan auton luo, anto sanaakaan sanomatta oman melkein täyden Coca-Cola pullon miehelle, joka laitto sen taskuun sanaakaan sanomatta ja lähti jatkamaan hommiaan. Me jatkettiin matkaa heti ja mulle jäi todella vaikuttunu olo tosta.

Leirintäalueen ravintola/respa

Puolen päivän aikaan saavuttiin Sossusvleivin leirintäalueelle. Aavikkoa oli silmän kantamattomiin, todella kuuma ja erittäin viihtyisän näkönen leirintäalue. Syötiin ravintolassa, pystytettiin teltat ja mentiin uima-altaalle. Alkuillasta lähdettiin autolla dyyneille. Matkan piti kestää 2 tuntia, mutta se kesti ½ tuntia. Hiekkadyynit Namibian aavikolla on aivan mielettömän upeita. Wayne jäi autoon dyyni 45:n viereen ja me muut lähdettiin kiipeemään ylös. Aluksi mentiin dyynin reunalla, varjopuolella ja hiekka sortu koko ajan, joten oli melko haastavaa mennä ylöpäin. Otit askeleen eteen ja vajosit puolet takasinpäin. Jossain vaiheessa kavuttiin dyynin harjalle ja siinä kävely oli paljon helpompaa. Aurinko oli kuumentanu hiekkaa, eikä tehny mieli jäädä kauheesti seisoskelemaan paikalleen. Päivällä sinne ei olis voinu kiivetä, koska jalat olis palanu. (Oli helpointa mennä ilman kenkiä.)

Dyyni 45

Auringonlasku

Dyynin huipulla oli uskomaton fiilis. Maisemat oli jotain, mitä en oo ikinä ennen nähny. Dyyniä dyynin perään, kaikki alhaalla näytti todella pieneltä. Auringon valo näytti dyynien värit upeesti ja tuntu ku olis ollu jossain satumaassa. Otettiin paljon kuvia ja odotettiin auringonlaskua. Vähitellen huipulle alko tulee muitakin ihmisiä ihastelemaan auringonlaskua ja lopulta nähtiin kaunis auringonlasku. Mentiin toista reittiä alas ja matkalla leirintäalueelle tuli pimeetä. Suihkun jälkeen kiiruhdettiin syömään maukkaat T-luupihvit. Tähtitaivas Sossusvleivissä ilman kaupungin valoja oli vielä paljon parempi mitä Windhoekissa. Syödessä ehti vähän ripottaa vettäkin ja nähtiin kunnon salamointia. Välillä salama välähti niin kirkkaasti, että valas koko alueen. Nukuttiin Kirsin kanssa omassa teltassa, mulla oli lasten makuupussi, mutta eipä sitä siinä kuumuudessa tarvinut. Meijän telttojen välissä seikkaili springbok (hyppyantilooppi) ja oryx (keihäsantilooppi), kauempaa kuulu kissojen tappelua.

Auringonnousu dyyneillä

Aamulla herättiin taas ennen auringonnousua ja lähdettiin takasin dyyni 45:lle. Kirsin kanssa kiivettiin melkein ylös asti kattomaan, muut jäi alas. Aamulla oli paljon enemmämn ihmisiä kiipeemässä dyynille. Hiekka ei ollu kuumaa, eikä aurinko ollu pehmentäny sitä yön aikana, joten kävely oli paljon helpompaa. Auringonnousun jälkeen leirintäalueen ravintolaan syömään aamupala, telttojen kasaus ja alotettiin ajomatka Swakopmundiin.

Kauriin kääntöpiiri

Walvis Bay

Maisemat aavikolla on upeita. Välillä sai tuijottaa kauas horisonttiin eikä siellä ollut mitään. Välillä näytti, että vuoret on järven päällä, vaikka vettä ei ollu lähimaillakaan. Seeproja nähtiin kaukaa, oryxeja näky vähän väliä ja erilaisia lintuja. Yhdeltä pariskunnalta oli puhjennu rengas ja Wayne autto heitä vaihtamaan uuden. Pysähdyttiin Kauriin kääntöpiirillä (ei kylläkään kyltin alla seistessä tiedetty mikä paikka se on), nähtiin hienot rotkot ja usean tunnin ajon jälkeen päästiin asfaltille. Saavuttiin Walvis Bayhin, jonka läpi ajettiin. Ison tien vierellä oli asutusalue, jossa talot oli suorissa riveissä ja lähekkäin. Wayne kerto, että se on ennen ollut samanlainen, kuin Katuturan slummi, mutta valtio makso kunnon talot. Välillä meidän vasemmalla puolella oli Atlanti ja samaan aikaan oikealla näky hiekkadyynit. Swakopmundiin saavuttaessa nähtiin myös kameleita. Swakopmund teki heti vaikutuksen. Namibialaisille iso kaupunki, meille melko pieni. Ihanan siisti ja viihtyisä paikka. Ihmiset ystävällisiä. Majotuttiin näiden omaan taloon parin minuutin kävelymatkan päähän meren rannasta. Ilta kului Unoa pelatessa ja lopulta saatiin Waynen tekemää ruokaa.

Lauantai-aamuna saatiin ekaa kertaa herätä ilman herätyskelloa. Oli ihanaa nukkua pitkään ja rauhallisen aamupäivän jälkeen lähdettiin Ground Rush Adventuresin toimistolle, toivoen, että päästään hyppäämään laskuvarjohypyt. Keli oli kuitenki liian tuulinen ja pilvinen, ettei päästy. Onneksi päästiin toteuttamaan toiset suunnitelmat silloin. Kirsi ja minä mentiin hiekkalautailemaan dyyneille, muut meni mönkijäajelulle. Hiekkalautailu oli todella hauskaa! Ikinä en oo lumilautaillu, mutta tästä oli hyvä alottaa. Lauta ei kulje yhtä lujaa ku lumella ja hiekalle on pehmeempää kaatua. Meillä oli todella hyvät ohjaajat ja saatiin kyyti kotiinki. Lautailusta jäi olo, että täytyy palata Swakoppiin vielä ja mennä uudestaan kaatuilemaan. Illalla syötiin taas hyvää ruokaa, jonka Wayne oli valmistanu, juotiin punaviiniä (3€ pullo) ja istuttiin Kirsin kanssa kylvyssä monta tuntia.

Sunnuntaina päästiin viimein hyppäämään lentokoneesta. Sää oli täydellinen. Meistä kuudesta minä ja Kirsi hypättiin ekana. Puettiin haalarit ja valjaat, ammattihyppääjät pilaili koko ajan. Tunkeuduttiin pienkoneeseen, istuttiin meijän hyppytovereiden sylissä ja lisäks koneessa oli kaks kuvaajaa. Tunnelma oli tiivis ja fiilis mahtava. Nousu 4000 metrin kesti noin 15 minuuttia ja viimein oltiin tarpeeks korkeella. Kirsi meni parinsa kanssa ensin, ne vaan hävis oviaukosta. Sitte minä ja mun hyppykaveri mentiin. Sanoin kuvaamaton fiilis vaan tiputtautua koneesta, 4 kilometrin korkeudesta. Vapaapudotus kesti noin 30 sekuntia ja tuntu et voisin vaan jatkaa sitä. Kuvaaja tuli vilkuttelemaa ja heittää ylävitoset. Lopulta varjo avattiin ja hyppykaveri sano mulle: "Welcome to my office.". Paras toimisto, missä oon ikinä käyny! Jäi polttelemaan halu hypätä uudestaan. Ja naamaa jäi myös polttelemaan, koska oltiin tuijotettu suoraan taivaalle yrittäen kattoa millon hyppääjiä tulee.

Auringonlasku kylpylässä

Kun kaikki oli hypänny, kiiruhdettiin Kirsin kanssa kylpylään. Otin hieronnan ja yhdessä otettiin jalkahoidot. Oli ihana päästä rentoutumaan ja nähtiin taas upea auringonlasku, tällä kertaa Atlantin rannalla. Illalla mentiin suomiporukalla syömään The Tug -nimiseen ravintolaan meren rannalle. Ruoka ei pettäny tälläkään kertaa, päästiin maistamaan meriruokaa.

Reissun viimesenä päivänä, maanantaina, mentiin Walvis Bayhin veneretkelle. Risteily kesti 3 tuntia ja oli melko paljon kalliimpi, mitä alunperin piti. Oli se kuitenkin rahan arvoista, koska nähtiin paljon hylkeitä, pelikaaneja, delfiinejä, ryhävalas, kuultiin ostereitten kasvatuksesta ja päästiin maistamaan niitä skumpan kanssa. Muut sai myös muita mereneläviä, itse en pystyny niitä maistamaan koska kaikki oli friteerattu. Merellä oli todella kylmä, mutta se oli ihan mukavaa vaihtelua jatkuvaan kuumuuteen.

Dyyni 7

Kotimatkan alussa pyörähdettiin vielä dyyni 7:lla. Tarkotuksena ei ollu kiivetä ylös, mutta päädyttiin kuitenki huipulle Kirsin ja poikien kanssa. Nyt hiekka oli kuumaa, eikä oikeen voinu pysähtyä, ylös asti kun pääs, täyty heti istua alas. Hiekan päällä oli joitain hopeita hippusia, jotka kimmelsi auringonvalossa, todella kaunista. Kotimatkalla pysähdyttiin vielä Okahandjassa Craft marketilla. Sieltä sai ostettua ihania Afrikka-tavaroita, mutta monet kojut meni kiinni ennen ku ehti ostaa. Kaikesta piti tinkiä, mikä ei tuntunu itselle luontevalta ja ahisti kun niin tyrkytettiin kaikkea. Mutta monet myyjät oli tosi mukavia ja ilosia, kun tuettiin niitä. Päästiin pimeellä kotiin ja aika suorilta nukkumaan.