Ensitunnelmia Namibiasta

Saavuttiin Windhoekiin sunnuntaina 1.11. illalla. Lentokenttä oli todella pieni, ja löydettiin hyvin meidän hakijat.  Matka kentältä majapaikkaan kesti 20-30 minuuttia ja koko matkan ihastelin uskomattoman kaunista tähtitaivasta. Saavuttiin Windhoekin keskustan tuntumaan ja ympäristö näytti siistiltä. Majapaikassa tavattiin ohimennen ainakin perheen äiti ja kun päästiin omaan rakennukseen, kuultiin heti suomea. Samassa talossa toisessa huoneessa asuu suomalainen tyttö ja poika, joilla on vaihto jo loppusuoralla. Jaetaan heidän kanssa keittiö ja piha. Mulla ja Kirsillä on oma huone, jossa on kaksi sänkyä, pieni pöytä, vaatekaappi, oma vessa ja suihku. Heti aluksi suihkun kanssa oli ongelmia, ja vieläkin sen kanssa saa olla todella varovainen. Putket tärisee välillä kamalasti, kun hanoja kääntää ja katolta ilmeisesti hajosi sen seurauksena yksi putki, joten vettä valui ulos maahan ku ämpäristä kaatamalla. Toisessa rakennuksessa asuu kaks ruotsalaista tyttöä, jotka on myös lähdössä kohta pois. Pihalla on uima-allas, joka on tosi ihana näin kuumalla.

Meidän huoneen ikkunat keskellä kuvaa

Majatalon pihaa

Paineltiin aika suoraan nukkumaan rankan viikon jälkeen ja maanantaina päästiin käymään Maerua mall:illa mm. ruokaostoksilla ja hommattiin Namibialaiset pre-paid liittymät. Iltapäivällä Louise (Namibian yliopiston opettaja, joka hoitaa vaihto-opiskelijoiden asioita) tuli vierailemaan ja katsottiin hänen kanssaan käytännön asioita läpi. Sovittiin, että aloitetaan harkka lastenosastolta (3 viikkoa) ja aloitetaan jo tiistaina.

Tiistaina mentiin sairaalalle ja tavattiin sister Thele (sisterit on sairaanhoitajia täällä), joka esitteli meille sairaalaa ja käytiin meidän harkkasuunnitelma läpi. Ekana päivänä oltiin vaan pari tuntia sairaalalla, eikä vielä tehty mitään. Loppupäivä kulutettiin Maerua mall:illa ostoksilla, Illalla tavattiin muita vaihtareita, jotka asuu tässä lähellä eri talossa. Suomalaisia on yhteensä 10, ruotsalaisia 2, norjalaisia 4 ja hollantilaisia 6. Kaikki muut lähtee pois joulukuun alussa, hollantilaiset kuun puolivälissä, joten jäädään Kirsin kanssa hyvin pian ainoina vaihtareina tänne. Täällä alkaa kesäloma, niin yliopistokin on kiinni.

Keskiviikkona alotettiin harjottelu kunnolla. Mentiin Katuturan sairaalaan klo 6:45 alle 2-vuotiaiden lasten osastolle. Käveltiin portaat kaheksanteen kerrokseen, koska hissit ei ilmeisesti välttämättä oo kovin turvallisia. Lastenosastolla on neljä huonetta + toisella puolella eristyshuoneet. Yhessä huoneessa on 10-20 lasta ja lasten äidit/isät. Kaikille ei riitä sänkyjä, joten jotkut äidit on lastensa kanssa lattialla patjoilla, osa käytävällä. Omaa tilaa/rauhaa ei osastolla saa, mutta oli mukava nähdä, miten äidit auttaa tarvittaessa toisiaan.

Katuturan sairaala

Päivä alotettiin lasten punnituksella, sitte vuorossa oli muut mittaukset ja kirjaamiset. Oltiin noin tunti ehditty olla vuorossa, kun yksi sister sano meille, että menkää dressing roomiin. Ei tiedetty mikä on dressing room joten kysyin, mitä mennään sinne tekemään ja vastaus oli, ettei meidän tarvi tehdä mitään, vaan tarkkailla. Hämmentyneinä mentiin kehotuksen mukaan ja löydettiin pinnasänky, yksi sister ja pinnasängyssä vauva. Mentiin sängyn viereen ja katoin vauvaa tarkemmin. Kädet oli ristissä ja ranteet sidottu yhteen valkosella nauhalla, sister oli sitomassa jalkoja nilkoista samanlaisella nauhalla. Vasta siihen viereen päästessä tajusin, että vauva oli kuollut. Sister selitti meille iloisesti hymyillen: "muistatteko tän vauvan, äsken punnitsitte sen ja sitte lääkäri tuli ja sano, että se on niin sairas ettei selviä". Nähtiin vauvan äiti vilaukselta, kun hän oli lähdössä. Hän piti sylissä muovipussia, missä oli peitto, jota vauva oli käyttänyt. Tilanne tuntu todella epätodelliselta, rehellisesti sanottuna olo oli kamala ja odotin vaan, että päästään pois sieltä. Kuolema on luonnollinen asia ja ei ollut ensimmäinen ruumis, jonka näin, mutta se miten sister suhtautu asiaan oli vaikea asia. Tiesin etukäteen, että täällä suhtaudutaan hieman eri tavalla kuolemaan, mutta täytyy myöntää, ettei harjottelun alotus ollut kaikista mukavin mahdollinen.

Osastolla äidit itse hoitaa lapsia, joten meidän tehtävät rajottu mittauksiin. Yhen lapsen vanhemmat oli jättäny lapsensa sairaalaan, joten hänelle pääsin vaihtamaan vaipan ja syöttämään. Lasta hoitaessa synty paljon ajatuksia ja tunteita. Hänellä on ilmeisesti CP-vamma ja myöhemmin kuultiin, että aikasemmin hän pysty kävelemään. Enää ei. Osastolla on niin vähän henkilökuntaa potilaisiin nähden, että tää lapsi joutuu varmaan olemaan koko ajan sängyssä. Kovasti katseella tarkkaili ja rauhottui, kun siinä oli lähellä. Tuntu, että haluisin antaa sille lapselle paljon enemmän kuin vaan pienen hetken vaippaa vaihtaessa ja syöttäessä. Kurjaa ajatella, ettei kaikki lapset saa samanverran läheisyyttä.

Ekan vuoron jälkeen teki hyvää jutella Kirsin kanssa molempien fiiliksistä ja todettiin, että on oikeesti hyvä olla täällä yhdessä. Mentiin illalla käymään toisella majatalolla ja päätettiin lyhyellä varotusajalla lähteä seuraavana aamuyönä reissuun neljän kotkalaisen ensihoitajaopiskelijan ja toisen majapaikan isännän Waynen kanssa. Lähtö Sossusvleiviin ja Swakopmundiin oli torstaiaamuna neljän jälkeen. Ilta meni siis pakatessa ja ehti hetken myös Skypettää kotiin.

Joka ilta näkee upeen auringonlaskun pihasta

Reissusta kirjotan oman tekstin ja muita tapahtumia yritän mahdollisimman pian kirjotella. Täällä vaan aika kuluu nopeasti ja melkein koko ajan on jotain menoa. Nyt on jo 4 viikkoa reissua takan, 12 edessä.

Tähän mennessä ollaan suoritettu 3 viikon lasten hoitotyön harjoittelu. Oltiin Katuturan sairaalassa 2 viikkoa ja yksi Central sairaalassa keskosten kanssa ja vauvojen teho-osastolla. Osana harjottelua ollaan myös käyty Home of Good Hopessa, josta kirjotan myöhemmin tarkemmin. Lyhyesti kerrottuna se on Katuturan slummialueella paikka, jossa jaetaan päivittäin n. 600 lapselle ruokaa. Mun sydän on jääny sinne. Ollaan kolmessa viikossa harjoittelun ja Swakopmundin reissun lisäksi mm. juhlittu pikkujoulut ja kahdet synttärit muitten vaihtareitten kanssa, käyty Namibian Talentin finaalissa, syöty uskomattoman hyviä ruokia, otettu aurinkoa ja tutustuttu vähän Windhoekiin. Viime perjantaina kävin syömässä serkun vaimon Heinin kanssa ja sain kotoa tuliaisina adventtikalenterin ja Fazerin sinisen suklaalevyn. Lämmitti mieltä :)

Eilen lauantaina ehdittiin piipahtaa Hosiannan seurakunnalla Elcin kirkolla ja tavattiin pastori Haitula, sekä nuorisotyönohjaaja Alex. Nuoria ei ehditty nähdä, koska vietettiin Kirsin synttäreitä ja Afrikassa aikataulut on häilyviä. Harmikseni kuulin, että nuorten toiminta jää ensi viikon jälkee joulutauolle, koska nuoret lähtee kesälomalle koteihinsa pohjoiseen.

Ekalla viikolla vielä opparin viimeistelyä