Etosha

Joulukuun alussa käytiin reissulla Etoshassa, joka on Namibian suurin kansallispuisto. Siellä on satoja eri eläimiä ja lintulajeja. Varattiin Kirsin kanssa matka Blue Grane safaris -yhtiöltä, koska meidän entiset kämppikset oli tykänny siitä firmasta. Matkalle piti lähteä muitakin, koska minimi ryhmäkoko oli 4. Tiistaina 1.12. aamulla oltiin portin luona odottamassa ja n. 8:30 valkonen pikkubussi kurvas talon eteen. Muita matkustajia ei näkyny, opas tuli ulos autosta ja esittäytyi Nathaniksi. Kysyttiin, kuinka paljon tulee ihmisiä, että mihin voidaan istua ja hän sano, että ollaan ainoat. Muut peruutti niin saadaan privaattimatka. Niinpä meillä oli paljon tilaa :)

Aluksi ajettiin yhtiön toimistolle ja saatiin sieltä vihkonen, missä oli reissun ohjelma ja tilaa omille muistiinpanoille. Sitten suunnattiin pohjoiseen päin. Matkalla nukuin aika paljon, mutta välillä Nathan kerto meille kaikkia faktoja ympäristöstä ja muusta.

Pysähdyttiin välillä kaupassa ja jatkettiin matkaa. Syötiin pikkukaupungissa pikaruokapaikka Wimpyssä ja takasin autolle mennessä joku nuori mies tuli meijän luo lapun kanssa, ja kerto keräävänsä rahaa futisjoukkueelleen, että pääsevät Windhoekiin pelaamaan. Ei oikein tiedetty, miten siihen täytyis suhtautua ja luettiin sitä lappua. Siinä oli pari allekirjotusta ja lahjotusten määrät (200NAD). Nathan tuli autolle ja sano että meillä on vaan pankkikortit, eikä käteistä, joten ei voida antaa rahaa. Jäätiin miettimään keräskö tää tosiaan rahaa joukkuelleen vai jonku muun takia. Nathan sano, että joskus voi niihin luottaa, mutta ei aina.
Ajettiin vielä noin tunti ennen ku saavuttiin Etoshaa.

Mentiin Etoshaan itäpuolelta, Namutonin päästä. Portin ulkopuolella nähtiin villisikoja, bumbia. Nathan kehotti tarkkailemaan ympäristöä, että nähtäisiin mahollisimman paljon eri eläimiä. Pyörähdettiin aluksi yhdellä eläinten vesipaikalla ja nähtiin heti kirahvi. Sinä päivänä ajettiin vähäsen ympäriinsä ja nähtiin mm. villisikoja, lisää kirahveja, erilaisia antilooppeja, strutseja, gepardeja tosi kaukaa ja sarvikuonoja. Ensin nähtiin yksi musta sarvikuono melko läheltä ja sitten kuusi valkosta sarvikuonoa tien toisella puolella vähän kauempana. Nathan kertoi, että on todella harvinaista nähdä niin monta sarvikuonoa yhdessä. Tää oli hänellekin ensimmäinen kerta, kun näki noin monta yhdessä. Valkoiset sarvikuonot on Nathanin mukaan tappelupukareita ja siksi pitää päätä pystyssä, kun taas mustat kävelee hieman pää kumarassa koko ajan.

Majoittauduttiin ensimmäisenä yönä Halalin leirintäalueella teltoissa. Nathan alkoi tekemään ruokaa ja me käveltiin Kirsin kanssa läheiselle eläinten vesipaikalle. Siellä oli paljon ihmisiä katsomassa eläimiä ja lammikko oli hyvin valaistu. Istuttiin alas ja jäätiin katsomaan kahta sarvikuonoa, jotka joi ja jossain vaiheessa alkoivat leikkiä tai hieman tapella keskenään. Jonkin ajan kuluttua palattiin leiriin ja autettiin Nathania lopun ruuan valmistamisessa. Ruuan aikana mesimyyrä kävi varastamassa hillopurkin meiltä, mutta niitä ei kuulemma kannata yrittää estää, koska ne voi alkaa aggressiivisiksi. Vietettiin mukava ilta, mutta yöunet jäi ikävä kyllä vähäisiksi ja oltiin melko väsyneitä seuraavana päivänä.


Ajeltiin ympäriinsä ja välillä nukahin autossa, kun ei näkynyt eläimiä. Toivottiin, että nähdään norsu ja heräsin kun vauhti hiljeni ja meidän vieressä oli norsu. Heti piristyin ja olin todella onnellinen, että nähtiin norsu ja vielä niin läheltä. Kerrottiin Nathanille, että haluttaisiin nähdä myös hyeena ja parin minuutin jälkeen semmoinen nähtiin tien vieressä. Päivän aikana nähtiin leijonia melko kaukaa, urosleijona oli lepäämässä pusikon takana ja toisessa paikassa nähtiin naarasleijonia lepäilemässä.




Välillä mentiin meidän seuraavaan majapaikkaan Okaukuejoon, pystytettiin teltat, syötiin kevyt lounas, käytiin Kirsin kanssa tämän leirintäalueen vesipaikalla ja katsottiin norsun pesevän itseään ja päästiin näkemään kirahvin juovan vettä. Se on hauska näky, koska kirahvin täytyy levittää jalat todella leveälle, että yltää veteen. Käytiin uima-altaalla viilentymässä ja sitten lähdettiin jatkamaan safaria hetkeksi. Auringonlaskua palattiin katsomaan leirintäalueen vesipaikalle. Ja se oli kaunis. Ruuan ja suihkun jälkeen mentiin vielä pimeällä vesipaikalle ja siellä oli norsuperhe juomassa. Pari sarvikuonoakin tuli hetkeksi paikalle.

Seuraavana päivänä yritettiin vielä löytää leopardi, mutta harmiksemme ei semmoista nähty. Muuten oltiin erittäin tyytyväisiä siihen, mitä kaikkea nähtiin. Kotimatkalla pysähdyttiin Okahandjassa eri Craft marketilla, mitä Swakopmundin reissulla. Tämä oli isompi ja samalla tavalla ahdisti, kun ihmiset tyrkytti niin paljon tavaraa ja piti tinkiä. Mutta hyvä reissu oli :)

 

Home of Good Hope

Monica jakamassa ruokaa

Nainen nimeltä Monica perusti soup kitchenin vuonna 2007, kun hänen oma tytär oli kuollu HIV/Aids:n takia ja hän halus tehdä jotain lasten hyväksi. Monica oli silloin majatalon respassa töissä ja kerto unelmastaan siellä majottuvalle hollantilaiselle hääparille ja kanadalaiselle sairaanhoitajalle. He kannusti Monicaa unelmansa toteuttamisessa ja lupautuivat auttamaan rahotuksessa.

Home of Good Hope perustettiin keskelle Katuturan slummia ja aluksi alotettiin noin 40 lapsen kanssa. Nykyään lapsia on +/-600 ja näille jaetaan päivittäin ruokaa. Lapsia on ihan pienistä teini-ikäsiin.                          
Aamusta syömään tulee pienemmät lapset ja osa, ketkä lähtee ruuan jälkeen kouluun. Pitkin päivää lapsia tulee koulun jälkeen syömään. Aamulla lapset leikkii ulkona keinussa ja liukumäessä. Home of good hopessa on leluja ja pelejä, joita lapset välillä käyttää. Toisinaan lapsille jaetaan ilmapalloja, joilla on myös mukava leikkiä.


Monica valmistaa ruuat yhdessä aikuisen poikansa Peacemakerin kanssa.
Ennen ruokaa lapset laulaa sisällä työntekijöiden johdolla. Oli ihanaa,kun oli itellekin tuttuja lauluja! Mm. Who is the king of the jungle, Kumbaya sekä If you're happy and you know it clap your hands.

Sitten alkaa ruuan jako, joka ei lopu useaan tuntiin. Annoskokojen kanssa saa olla tarkka, jotta kaikille riittäis ruokaa. Kaikille ei riittänyt ruokaa meidän ekalla vierailulla, mutta onneksi oli leipiä, jotka voideltiin maapähkinävoilla ja hillolla. Vettä haetaan aamusin tien toiselta puolelta ämpäreillä. Sitä käytetään tiskeihin ja mehuun. Kerran vesi pääs loppumaan, kun vesimaksu oli jäänyt maksamatta.
Osa isommista lapsista auttaa tiskeissä ja siivoamisessa. Se on mukava nähdä, miten he haluaa olla muille avuksi ja ehkä tällä tavalla myös kiittää siitä mitä itse saa.

Toisinaan lapset saa myös uusia vaatteita. Saatiin viime keskiviikoksi kutsu Home of Good Hopeen joulujuhlaan ja siellä lapset sai vaatteita ja leluja. Hollantilaiset vaihtarit oli saanu kerättyä hyvin rahaa perheiltään ja kavereiltaan, joten he oli ostanu mm. leluja, pesuaineita ja hammasharjoja lapsille.

Ensimmäisen kerran ku mentiin Home of Good Hopeen, tuntu että olin löytäny oman paikan enkä osannu lopettaa hymyilemistä. Lapset tulee joka kerta heti halaamaan, kun päästään sinne ja haluaa jatkuvasti pitää kädestä, tulla syliin, ihmetellä vaaleita ja pehmeitä hiuksia, käsikarvoja, aurinkolaseja ja ihan mitä vaan. Siellä on kuuma tehdä hommia, mutta ainakaan tähän mennessä kuumuus ei oo estäny sitä.

Monet vaihto-opiskelijat käy soup kitchenissä auttamassa ja kerää rahaa, jotta lapset sais ruokaa ja vaatteita. Home of Good Hopella on rahottajia myös mm. Ruotsissa ja Saksassa. Monican mukaan myös vaihto-opiskelijoilla on todella suuri rooli, koska usein he saa kerättyä rahaa perheiltään ja ystäviltään. Monican lisäksi työntekijöinä on ainakin kolme naista.


Yhtenä lauantaina Emmanuel -kirkko oli järjestänyt uimatapahtuman 700 lapselle. Home of Good Hopesta oli mukana muutama kymmen lasta ja me oltiin siellä mukana. Ei yhtään tiedetty mitä odottaa, tiedettiin vain, että satoja lapsia tulee ja mietittiin mitähän siitä syntyy. Meidät laitettiin valvomaan, ettei lapset juokse autotielle ja katottiin kun bussi toisensa perään saapu parkkipaikalle, täynnä ilosia lapsia, jotka vilkutti ikkunoista. Jokainen lapsi sai sämpylän ja juotavaa ja kun päästiin porttien sisäpuolelle, nähtiin satoja ilosia lapsia juoksentelemassa ympäriinsä uimapuvuissa. Monet paleli, koska oli melko viileä ja tuulinen aamupäivä, mutta silti nauttivat olostaan. Oli pomppulinnaa, vaahtoliukumäkeä, uima-altaita. Me oltiin ostettu Home of Good Hopen lapsille uimarenkaita ja muita leluja, mutta niiden käyttö kiellettiinkin siellä. Musiikki soi ja meidät pyydettiin tekemään lapsille kasvomaalauksia. Vaikka omat taidot siinä ei oo kovin hääppöset, oli ihanaa miten onnellisia lapset oli ku saivat edes jonkulaisen maalauksen. Ikävä kyllä aika loppu kesken ja moni jäi ilman maalausta. Mutta täytyy sanoa, että yllättävän hyvin oli noin monelle lapselle järjestetty tapahtuma!