| Monica jakamassa ruokaa |
Nainen nimeltä Monica perusti soup kitchenin vuonna 2007, kun hänen oma tytär oli kuollu HIV/Aids:n takia ja hän halus tehdä jotain lasten hyväksi. Monica oli silloin majatalon respassa töissä ja kerto unelmastaan siellä majottuvalle hollantilaiselle hääparille ja kanadalaiselle sairaanhoitajalle. He kannusti Monicaa unelmansa toteuttamisessa ja lupautuivat auttamaan rahotuksessa.
Home of Good Hope perustettiin keskelle Katuturan slummia ja aluksi alotettiin noin 40 lapsen kanssa. Nykyään lapsia on +/-600 ja näille jaetaan päivittäin ruokaa. Lapsia on ihan pienistä teini-ikäsiin.
Aamusta syömään tulee pienemmät lapset ja osa, ketkä lähtee ruuan jälkeen kouluun. Pitkin päivää lapsia tulee koulun jälkeen syömään. Aamulla lapset leikkii ulkona keinussa ja liukumäessä. Home of good hopessa on leluja ja pelejä, joita lapset välillä käyttää. Toisinaan lapsille jaetaan ilmapalloja, joilla on myös mukava leikkiä.
Monica valmistaa ruuat yhdessä aikuisen poikansa Peacemakerin kanssa.
Ennen ruokaa lapset laulaa sisällä työntekijöiden johdolla. Oli ihanaa,kun oli itellekin tuttuja lauluja! Mm. Who is the king of the jungle, Kumbaya sekä If you're happy and you know it clap your hands.
Osa isommista lapsista auttaa tiskeissä ja siivoamisessa. Se on mukava nähdä, miten he haluaa olla muille avuksi ja ehkä tällä tavalla myös kiittää siitä mitä itse saa.
Toisinaan lapset saa myös uusia vaatteita. Saatiin viime keskiviikoksi kutsu Home of Good Hopeen joulujuhlaan ja siellä lapset sai vaatteita ja leluja. Hollantilaiset vaihtarit oli saanu kerättyä hyvin rahaa perheiltään ja kavereiltaan, joten he oli ostanu mm. leluja, pesuaineita ja hammasharjoja lapsille.Ensimmäisen kerran ku mentiin Home of Good Hopeen, tuntu että olin löytäny oman paikan enkä osannu lopettaa hymyilemistä. Lapset tulee joka kerta heti halaamaan, kun päästään sinne ja haluaa jatkuvasti pitää kädestä, tulla syliin, ihmetellä vaaleita ja pehmeitä hiuksia, käsikarvoja, aurinkolaseja ja ihan mitä vaan. Siellä on kuuma tehdä hommia, mutta ainakaan tähän mennessä kuumuus ei oo estäny sitä.
Monet vaihto-opiskelijat käy soup kitchenissä auttamassa ja kerää rahaa, jotta lapset sais ruokaa ja vaatteita. Home of Good Hopella on rahottajia myös mm. Ruotsissa ja Saksassa. Monican mukaan myös vaihto-opiskelijoilla on todella suuri rooli, koska usein he saa kerättyä rahaa perheiltään ja ystäviltään. Monican lisäksi työntekijöinä on ainakin kolme naista.
Yhtenä lauantaina Emmanuel -kirkko oli järjestänyt uimatapahtuman 700 lapselle. Home of Good Hopesta oli mukana muutama kymmen lasta ja me oltiin siellä mukana. Ei yhtään tiedetty mitä odottaa, tiedettiin vain, että satoja lapsia tulee ja mietittiin mitähän siitä syntyy. Meidät laitettiin valvomaan, ettei lapset juokse autotielle ja katottiin kun bussi toisensa perään saapu parkkipaikalle, täynnä ilosia lapsia, jotka vilkutti ikkunoista. Jokainen lapsi sai sämpylän ja juotavaa ja kun päästiin porttien sisäpuolelle, nähtiin satoja ilosia lapsia juoksentelemassa ympäriinsä uimapuvuissa. Monet paleli, koska oli melko viileä ja tuulinen aamupäivä, mutta silti nauttivat olostaan. Oli pomppulinnaa, vaahtoliukumäkeä, uima-altaita. Me oltiin ostettu Home of Good Hopen lapsille uimarenkaita ja muita leluja, mutta niiden käyttö kiellettiinkin siellä. Musiikki soi ja meidät pyydettiin tekemään lapsille kasvomaalauksia. Vaikka omat taidot siinä ei oo kovin hääppöset, oli ihanaa miten onnellisia lapset oli ku saivat edes jonkulaisen maalauksen. Ikävä kyllä aika loppu kesken ja moni jäi ilman maalausta. Mutta täytyy sanoa, että yllättävän hyvin oli noin monelle lapselle järjestetty tapahtuma!






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti