Lasten hoitotyön harjoittelu saatiin loppuun suoritettua jo pari viikkoa sitten, mutta täällä tosiaan aika vaan kiitää ja koko ajan on tekemistä. Siksipä tekstit tulee ainakin toistaiseksi viiveellä.
Harjoittelusta kaksi viikkoa vietettiin Katuturan sairaalassa alle 2-vuotiaiden osastolla. Osastolla on yhden käytävän varrella neljä huonetta, joista osa on jaettu vielä pienempiin huoneisiin. Keskellä osastoa on hoitajien tila ja toisen käytävän varrella on eristyshuoneet. Yhessä isossa huoneessa saattoi olla helposti 20 potilasta + äidit. Joskus isä saatto olla tuuraamassa äitiä, mutta pääasiassa äidit oli lastensa mukana. Kaikille ei riittänyt sänkyjä, jolloin lapset oli lattialla patjalla äitinsä kanssa. Joidenkin piti olla huoneiden käytävillä, koska oli niin täyttä. Usein äidit yritti nukkua tuolilla nojaten lapsensa sänkyyn. Eristyshuoneet ei vaikuttanut oikeen eristyksiltä, esimerkkinä kaikki ovet oli auki toisiin huoneisiin ja käytettiin samoja mittareita kaikilla. Varsinki ekat päivät meni kuvitelessa, minkälaista itestä olis olla siellä potilaana/oman lapsen kanssa.
Päivät alkoi lasten punnituksilla ja sen jälkeen vuorossa oli vitaalien (syke, lämpö ja happisaturaatio) mittaukset. Näissä päästiin auttamaan, mutta siihen meijän hommat oikeestaan jäi. Jokaisella potilaalla on oma kansio, johon tehdään hoitajien merkinnät ja kirjaukset, lääkäri laittaa omat ohjeensa, labratulokset ja muut. Niitä kansioita varmaan yritetään pitää järjestyksessä, mutta omaan silmään ne oli melkosta kaaosta. Kuitenki tarvittavat asiat löyty sieltä. Mittaustulokset osasin sinne merkitä, mutta muuten kirjaus tai lääkärien ohjeitten tulkitseminen tuotti hankaluuksia. Hoitajat istu/seiso pöydän ääressä ja huus vuorotellen äideille, että miten niiden lapsi voi. Kielenä ei ollut englanti, joten itse en samaan pystyny. Ja olisin mielummin ollut lapsen ja äidin vieressä kysymässä vointia. Toki potilaita oli todella paljon, niin ymmärtää ettei ole aikaa kaikille antaa suurta huomiota.
Henkilökunta osastolla oli erilaisia tunteita herättävää. Aluksi tuntu, että meijätkin otettiin hyvin vastaan, mutta aina ei kovin tervetulleelta olo tuntunu. Sistereitä (sairaanhoitajia) on vuorossa vähintään kaksi ja he hoitaa koko osaston lääkkeet. Ja jos kaksi ihmistä hoitaa niin monen potilaan lääkkeet, voi vaan kuvitella kuinka kauan siinä menee. Aamulääkkeet saattaa tulla vasta yhden aikaan.
Toisinaan pääs juttelemaan joidenkin äitien kanssa ja he ystävällisesti kerto omasta lapsestaan ja juttelivat, jos vaan englanti sujui. Pari äitiä kysy haluaisinko adoptoida lapsen ja tarjos omaansa, mutta kuitenki sano lopulta rakastavansa lapsiaan :)
Yhtenä päivänä oltiin lääkärin kierrolla mukana ja lääkäri selitti meille asioita tosi hyvin. Välillä puheesta on vaikee saada selvää ja joitain sanoja ei tiedä/muista, mutta sillon on hyvä käydä Kirsin kanssa suomeksi läpi ne. Lääkäri näytti meille vauvan tutkimista ja kertoi mm. bilirubiinista ja keskosten keltaisuuden hoidosta. Toisena päivänä oltiin lääkkeiden jaossa mukana. Välillä sisterit pyys meitä ottamaan yhen kansion, kattomaan siitä lääkkeet ja vetämään ne ruiskuun. Ei varmaan yhtäkään lääkettä saatu otettua ilman avun pyytämistä, käsialasta ja pienestä kirjotuksesta on todella vaikeaa saada selvää, eikä lääkkeissä halua ottaa mitään turhia riskejä.
Pari kertaa oltiin lääkäreiden apuna verikokeiden/kanyyleiden laitossa. Lapsia täyty pitää paikallaan ja välillä tarvi useamman ihmisen pitämään yhtä lasta paikallaan. Oli kamalaa kattoa miten monta kertaa lääkäri saatto yrittää pistämistä onnistumatta. Yleensä kuitenkin lopulta onnistui saada suoniyhteys ja lapset pääsi omaan turvaan äidin syliin.
Central sairaalassa työskenneltiin viikko keskosten kanssa ja vauvojen teho-osastolla. Tilat Centralissa on paljon siistimmät, mitä Katuturassa. Ensimmäisenä päivänä siivosin keskoskaappeja, vaihoin vaippaa alle kilon painoselle vauvalle ja syötin pientä keskosta. Vietin usean päivän huoneessa, jossa oli aivan tavallisia keskosia, joiden vaan odotettiin kasvavan, että pääsevät kotiin. Näille ei siis tarvinut tehdä mitään, tietyn väliajoin tarkistaa vitaalit. Äidit kävi syöttämässä lapset ja vaihtamassa vaipat. Paljon vietin aikaa lueskellen potilaiden kansioita. Viimesenä päivänä pääsin Kirsin kanssa teho-osastolle, missä meidän oli tarkotus olla koko ajan. Sattui todella hiljainen päivä, mutta opin mm. keskosten happihoidosta tärkeitä asioita.
Osa lasten harjottelusta suoritettiin Home of good hopessa, josta kirjotan myöhemmin :)
Kuvia en sairaalassa ottanut, ettei potilaita vahingossakaan näy niissä.
Nyt on tehohoidon harjottelua pari viikkoa takana, välissä tehty reissu Etoshan kansallispuistoon ja huomenna suuntaan Sambiaan kuuden hollantilaisen opiskelijan kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti