maanantai 18. tammikuuta 2016

Elämää Namibiassa

Nyt arkisia asioita täältä! Kaikkien reissujen lisäksi ollaan tehty työharjoitteluita kahdessa eri sairaalassa, Katuturassa ja Centralissa. Tämän viikon jälkeen on harkat suoritettu! Niistä kirjotan vielä tarkemmin erikseen :)

Ennen joulua muut vaihtarit lähti pois täältä ja jäätiin Kirsin kanssa ainoina majatalolle. Muutettiin isommalle talolle ja saatiin ihana huone, oma keittiö ja olohuone. Meidän kämppä on samaa rakennusta ison talon kanssa, mutta meillä on oma sisäänkäynti. Tässä on toinenkin makuuhuone, mutta vielä ei ole tähän tullut muita. Saksalainen pariskunta oli täällä pari viikkoa, mutta he majottuu allastalossa meidän vieressä ja nyt siihen tuli kaksi mukavaa tyttöä ruotsista. Yhtenä iltana grillauksen jälkeen opetettiin saksalaisille mölkkyä ja pelatessa vierähti kolme tuntia :)

Arkisin varsinkin aamuvuorojen jälkeen, ollaan usein vaan "kotona" ja levätään, hoidetaan kouluasioita yms., käydään kaupassa, tehään ruokaa, ollaan altaalla, katotaan leffoja. Kaupassa käyminen on täällä jotenkin raskaamman tuntusta mitä Suomessa. Yleensä täytyy mennä julkisella taksilla, joskus saadan isäntäperheeltä kyyti. Mutta taksimatkat ei oo aina kovin mukavia, kun kuskit haluaaki enemmän rahaa mitä yleensä samasta matkasta (normaalisti lyhyt matka on 10NAD eli noin 60senttiä henkilöltä), pidemmistä maksetaan 20NAD:ia. Eli ei kallista, mutta välillä tuntuu, että jotkut taksikuskit haluaa huijata turisteja. Sairaalalle mennään välillä taksilla, mutta nyt Wayne (majatalon isäntä) on kuljettanu meitä paljon. Alussa käytettiin koko ajan yksityistä taksifirmaa nimeltä Dial-a-Cab. Se on vähän kalliimpi (päivällä 30NAD/hlö jos on useampi ku yksi matkustaja, yöllä yhteensä 100NAD), mutta täysin luotettava. Käytetään sitä joihinkin paikkoihin mennessä ja aina pimeällä soitetaan yksityinen.

Kristuksen kirkko
Ollaan käyty monta kertaa ulkona syömässä, koska se on täällä halvempaamitä Suomessa ja ruoka, varsinki liha, on aivan älyttömän hyvää. Usein kauppareissulla ollaan syöty ulkona, koska on ollu jo kova nälkä harkkapäivän jälkeen ja se on ollut helppo vaihtoehto. Mun lempparipaikka on Joe's Beerhouse, joka on todella viihtyisä. Siellä on pöytiä ulkona ja sisällä, ihania olkikattoja, afrikkalaistyylisiä koristeita, uskomattoman hyvää ruokaa ja todella rento tunnelma. Välillä käytiin istumassa kivoissa kahviloissa ja kirjotettiin postikortteja. Yllättävän paljon on tullu käytyä myös shoppailemassa. Täällä on kivoja ja halpoja vaatteita, joten on ollu ihan mukavaa uusia omaa vaatekerrastoa. Jotain kotijumppia oon tehny täällä, mutta kunnon liikuntaa kaipaa. Käytiin juoksulenkillä joskus ennen joulua, mutta ihmiset kiinnitti niin paljon huomiota meihin, huuteli ja vihelteli, ettei olla toista kertaa menty. Ostettiin uimalasit ehkä kuukausi sitte, jospa tällä viikolla viimein päästäisiin kunnolla uimaan :D aika kuluu täällä yllättävän nopeesti. Viime vuoden puolella käytiin myös ulkona jonkun verran muitten vaihtareitten kanssa, vietettiin kolmet synttärit ja muiden lähtöbileitä.

Suurlähettilään talon edestä maisemaa
Ennen joulua käytiin Suomen suurlähettilään luona joulupuurolla ja tavattiin paljon suomalaisia, jotka asuu Namibiassa. Yleensä täällä järjestetään itsenäisyyspäivän vastaanotto suomalaisille, mutta tänä vuonna sitä ei ollut rahasyistä. Siispä päästiin joulupuurolle ja oli ihanaa riisipuuroa. Tarjolla oli muitakin herkkuja ja mullekin oli hoidettu gluteenittomia tuotteita. Laulettiin pari joululaulua ja jopa joulupukki tuli käymään ja antoi lapsille lahjoja. Sieltä jatkettiin keskustaan Kristuksen kirkkoon kauneimpiin joululauluihin. Kirkko oli todella nätti sekä ulkoa että sisältä ja tunnelma oli kotoinen. Noin parikymmentä suomalaista laulamassa joululauluja Lähetysseuran joululauluvihosta. Samalla iski hieman koti-ikävä, kun tajusin että oikeesti on ensimmäisen joulun pois kotoa ja vielä ihan erilaisessa ympäristössä. Mutta onneksi mulla on Kirsi :) ja pidin siitä tapahtumasta todella paljon!

Ennen joulua päästiin kiertelemään Katuturassa, Windhoekin slummualueella. Sinne ei kannata mennä itekseen varsinkaan turistina, joten Peacemaker (Monican poika Home of Good Hopesta), hänen ranskalainen tyttöystävä ja yksi kaveri näytti meille paikkoja. Katutura on todella iso. Yli 120 000 ihmistä asuu siellä. Nimi on Otjihereron kieltä ja tarkoittaa "The place where we do not want to stay", eli paikkaa, johon emme halua jäädä. Siellä asuminen on halpaa, koska ei tarvi omistaa maata, vaan kasata jonkilaiset seinät ja katto itselleen.Monilla ihmisillä saattaa olla yhteinen vessa tai suihku ja vedestä täytyy aina muistaa maksaa. Sähköä asukkaat saattaa varastaa ja piilottaa sähköjohtoja maahan. Peacemaker sano, että Katuturan asukkaat pitää kuitenkin toisistaan huolta ja ilmottaa toisilleen, jos esimerkiksi poliisi on tulossa jolloin johdot ehtii vetää piiloon. Katuturassa ei kuulemma myöskään kannata mennä varastamaan keneltäkään tai muuta, koska ihmiset tosiaan pitää toistensa puolia siellä ja siinä jäisi ite kakkoseks.
Katutura

Penduka
Käveltiin ympäriinsä ja ihmiset katto meitä paljon,  monet vilkutti ja moikkaili. Osa halus ottaa kuvia meidän kanssa, monet naiset letitti toisten hiuksia. Saatiin maistaa myös paikallista maissijuomaa, josta voi tehdä alkoholitonta tai alkoholillista. Juoma näytti vähän epäilyttävältä, mutta maistu yllättävän hyvältä! Katuturassa on paljon väkivaltaa, lähinnä pimeällä ja viikonloppusin. Kuun lopussa Namibiassa on palkkapäivä ja sillon ihmiset juhlii paljon ja tulee tappeluita, usein ilmeisesti naisten takia. Meillekään ei siis olis turvallista liikkua siellä pimeällä, edes paikallisten kanssa. Käveltiin Pendukaan, joka on oikeen viihtyisä paikka pienen järven rannalla. Siellä on ravintola, joka kuitenkin oki nyt todella hiljainen eikä tainnu keittiö olla edes auki. Vietettiin siellä hetki ja nautittiin järvimaisemasta, vaikka vesi oli todella likasta eikä siinä saa uida. Jatkettiin matkaa autolle ja käytiin pyörähtämässä Martti Ahtisaari koululla. Iso koulu, seinät sinisiä ja Martti Ahtisaaren kuva maalattuna yhdelle seinälle. Siellä jonku verran alkoholia nauttinu vartija tuli kysymään mitä tehdään siellä. Kuulemma tommosessa työssä juominen työaikana on yleistä, koska on niin tylsää.

Päästiin maistamaan aivan mielettömän hyvää lihaa, jota paikalliset paistaa kadun varrella. Katuturassa on paljon "baareja", jotka on joidenki kotien yhteydessä. Käytiin meidän oppaitten kavereiden baarissa hetki istumassa ja ennen pimeää palattiin kotiin. Siellä istuessa Peacmaker kerto miten namibialaiset on itsekkäitä ja sano esimerkiksi, että jos jollain on ylimäärästä rahaa,nii ei hän sitä käytä mihinkää toisten hyväks vaan ostaa itelleen esim. mahdollisimman kalliit kengät, että kaikki näkee miten varakas on. Se tuntu hölmöltä kuulla Peacmakerin suusta, koska heidän perhe on syy Home of Good Hopen olemassaololle. Mutta tuntu tavallaan myös hyvin todenmukaselta. Täällä on kuullu tarinoita ihmisten itsekkyydestä ja nähny sitä, mutta onneks näkee myös epäitsekkyyttä.

Käytiin joulun ja uudenvuoden välissä Kentonin ja Pascalin (majatalon isäntäperheen poikia) kanssa näiden farmilla. Sinne ajo noin 1-1,5 tuntia ja oli upeita maisemia matkalla! Perillä nähtiin vuohia ja pidettiin niitä sylissä. Sain jopa otettua yhden ite kiinni! Aika pian mulla alko migreeni ja lääkkeet unohtu Suomeen, mutta onneksi päästiin pian lähtemään takasin kotiin. Paluumatka oli vaan todella tuskaa, aluksi pientä "tietä" ja suurin osa matkasta hiekkatietä. Onneksi Kirsi piti musta hyvän huolen matkan aikana ja kotona :)

Amani-kuoro
Vajaa pari viikkoa sitten käytiin Namibian kansallismuseossa. Mielenkiintonen paikka ja paljon tietoa eläimistä, maan historiasta, eri heimoista. Samalla viikolla päästiin taas suurlähettilään luo, tällä kertaa uudenvuoden konserttiin. Suomen Lähetysseuran kanssa toimiva Amani-musiikkiryhmä Oulusta oli täällä esiintymässä. He esittää afrikkalaista musiikkia ja monet laulut on suomennettu ja tehty uusia sovituksia. Uskomattoman kaunista musiikkia, josta tulee väkisinkin hyvä mieli. Käytiin pari päivää myöhemmin kuuntelemassa heitä vielä Immanuel seurakunnan kirkossa Katuturassa, jossa esiinty myös paikallisia kuoroja. Oli ihanaa päästä kuuntelemaan afrikkalaista musiikkia ja paikalliset kuorot on todella taitavia!

Ensi viikolla lähetään roadtripille Ghost Towniin ja Fish River kanjonille. Melko mahtava tapa juhlia opintojen loppumista ja Kirsin ja mun yhteisen reissun viimesiä hetkiä!

Immanuel kirkko
Maisemaa farmilta

Katutura

Katutura

Martti Ahtisaari -koulu


Farmi
Kirsi <3




sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Sambia

Erittäin lyhyellä varoitusajalla mulle tuli mahdollisuus lähteä Sambiaan joulukuun puolivälissä kuuden hollantilaisen kanssa. Päätin lähteä, koska Kirsi menee sinne helmikuussa ja oli lähdössä Kapkaupunkiin samaan aikaan, mitä hollantilaisten Sambian reissu oli. Etoshan reissusta seuraavalla viikolla alkoi siis 20 tunnin bussimatka InterCape bussilla kohti Livingstonea.

Lähdettiin maanantaina iltapäivästä, perillä piti olla tiistaina aamupäivällä kymmenen aikaan. Joten oltiin iltapäivällä kahden maissa Livingstonessa. Rajalla kului aikaa ja välillä bussi vaan pysähtyi, eikä yleensä tiedetty miksi. Onneksi bussissa oli kunnon ilmastointi ja vessa! Matkalla, varsinkin Sambian puolella, oli uskomattoman ihania afrikkalaiskyliä. Savimajoja, olkikattoja, sitä mitä halusin nähä tällä reissulla. Jos olisin saanu mahdollisuuden jäädä yhteen kylään muutamaks päiväksi, olisin tehny sen enemmän kuin mielelläni. Ajettiin kuitenkin Livingstoneen asti ja perille päästyä hiki alko valumaan heti kun päästiin bussista ulos. Otettiin taksi meidän majapaikkaan, Livingstone Backpackersiin. Ihana majapaikka, jossa asustaa paljon vapaaehtoistyöntekijöitä ja reppureissaajia. Käytiin ruokakaupassa ja muuten vaan rentouduttiin altaalla loppupäivä. Oli ihana päästä lukemaan hyvää kirjaa ja vaan olemaan. Illalla nautittiin taas kerran erittäin hyvää grilliruokaa.

Keskiviikolle varattiin sunset-cruise, joten alkuillasta meitä tultiin hakemaan majapaikalta risteilyä varten. Risteily kesti pari tuntia joella ja sisälsi ruuat ja juomat. Meidän lisäksi siellä oli yksi perhe ja yksi pariskunta, joten oli tilaa liikkua ala- ja yläkannella. Risteilyn aikana tuli pieni ukkoskuuro ja auringonlaskua näki vain vähän, mutta parempi se kuin ei ollenkaan! Ja nähtiin paljon virtahepoja :) Ne on todella isoja eläimiä, enkä haluais joutua veteen niiden kanssa. Nautin aivan älyttömän paljon vesillä olosta. Hieman kotosempi olo vesillä, mitä kuivassa Namibiassa.

Torstai oli ehdottomasti Sambian reissun paras päivä. Mentiin Lisannen, Rosanen ja Nanin kanssa laskemaan koskea kumiveneellä ja se oli mahtava kokemus. 27 kilometriä Zambezi jokea Sambian ja Zimbabwen välissä, 25 koskea, lämmintä vettä ja aivan huippu aikaa koko ajan. Kosket oli välillä tosi kovia ja toinen vene kaatu jossain vaiheessa, joten pari tyyppiä tuli meidän veneeseen hetkeksi, kun eivät heti päässeet takasin omaansa. Naureskeltiin, mutta yhdessä isossa koskessa mentiin itekin ympäri. Ite ajauduin melko kauaksi veneestä, onnistuin pitämään melan kädessä ja mukava ranskalaismies tuli kajakilla mun luo ja roikuin kajakissa kiinni. Meidän mukana siis kulki koko ajan miehiä kajakeilla ja ohjeena oli ottaa kajakista kiinni jos ajautuu veneestä kauas. Omaan veneeseen pääsi takas toisten vetämänä.

Kaaduttiin vielä toisen kerran ja pidin veneestä kiinni pinnan alla samalla ku virta pyöritti miten sattuu. Jossain vaiheessa aloin miettimään, että pääsen nopeammin pintaan, jos päästän veneestä irti ja otin taas vaan melan mukaan. Eipä sillonkaan pintaan pääseminen tapahtunu hetkessä! Pyörin pitkältä tuntuvan ajan veden alla, en tienny missä päin pinta on ja uimisyrityksistä ei ollu mitään hyötyä siinä virrassa. Tuntu ku olisin ollu pesukoneessa ja vihdoin viimein pääsin pintaan haukkaamaan happea. Sitten tuli uusi kuohu ja olin taas veden alla. Tätä jatku jonkin aikaa, välillä pinnalla, välillä vesi pyyhki ylitse, mutta oli hyvät liivit, kypärä ja ihmiset siinä lähellä. Sitten taas kajakkeihin kiinni ja jonku ajan päästä omalle veneelle. Se oli mahtavaa!! Syötiin veneessä lounasta ja jossain vaiheessa saatiin hypätä uimaan. Uinti oli ihanaa ja virta vaan vei eteenpäin. Jäin yhen kajakin matkaan vähän pidempään mitä muut ja tämä meloja teki eskimokäännöksiä niin, että mäkin menin ympäri koko ajan. Lopulta täyty mennä takasin veneeseen ja alettiin olla lähellä loppua.

Mentiin joelta ylös vaijerihissillä ja ylhäällä saatiin virvokkeita. Ajettiin safariautolla pois ja mentiin yhden kylän läpi. Lapset juoksi auton vierellä ja vilkutti. Mentiin vielä näiden toimistolle ja saatiin siellä ruoka, katottiin kuvat koskenlaskusta ja sitten meidät vietiin kotiin. Koskenlaskua pääsin tekemään kesällä Muoniossa ja tämäkään kerta ei yhtään lievittäny halua tehdä sitä enemmän! Majapaikalle päästyä mentiin käymään kahvilassa, jossa oli Wi-Fi, niin saatiin ilmotettua itsestämme jotain. Meidän majapaikalla piti olla Wi-Fi, mutta se ei ollu toiminnassa, joten en ollut saanu ilmotettua Kirsille tai kotiin, että ollaan perillä ja kunnossa. Illalla istuskelin majapaikalla ulkona kirjaa lueskellen ja vapaaehtostyöntekijöihin tutustuen.

Perjantaina aamulla lähdettiin kaikki Victorian putouksille. Tähän vuoden aikaan on niin kuivaa, että vettä ei ollu koko putouksien pituudella, joten nähtiin ne melko kaukaa. Mutta päästiin muutenkin kiertelemään sillä ja ihastelemaan Zambezi jokea. Oli niin kuuma, että hiki valu päästä koko ajan ja pyyhkäsin paperilla otsaa, niin samantien valu uus hiki. Muut lähti Devil's Poolille, missä pääsi putousten päälle ja uimaan siellä. Mä jätin sen väliin kalliin hinnan takia ja nautin kiertelystä itekseni. Siellä alueella oli todella paljon apinoita. Jossain vaiheessa Nan ja Lisanne tuli mun luo, koska he oli myös päättäny etteivät halua maksaa niin paljoa. Mentiin alas Boiling Potille, samaan paikkaan, mistä edellisenä päivänä oltiin lähdetty koskenlaskuun. Oltiin siellä aika kauan, nautittiin vedestä ja otettiin kuvia. Takasin ylös kävellessä nähtiin vielä enemmän apinoita. Lähettiin kolmestaan takasin majapaikalle jossain vaiheessa ja mentiin altaalle. Tutustuin yhteen saksalaiseen tyttöön, joka oli joutunu tulemaan Sambiaan viikonlopuksi Kapkaupungista viisumiasioiden takia. Illalla mentiin porukalla syömään ja lähdettiin ulos vielä isommalla porukalla. Kaikkia vapaaehtoistyöntekijöitä ja muita oli mukana.

Lauantaina päästiin yhden hollantilaisen vapaaehtoistyöntekijän kanssa osallistumaan vapaaehtoistyöhön. Livingstonessa järjestettiin Livingstone Wild life Christmas -tapahtuma lapsille. Noin 300 lasta tuli puistoon ja pääsi ryhmissä värittämään eläimiä kankaalle. Käytiin tyttöjen kanssa siinä välissä viereisellä marketilla ostamassa vähän matkamuistoja/tuliaisia. Jäin parin hollantilaisen kanssa vielä lasten luo ja mentiin isossa kulkueessa toiseen puistoon. Oli ihana nähdä  miten onnellisia lapset oli. Nääkin lapset halus kovasti pitää kädestä ja olla lähellä. Yks pieni poika kanto pikkuveljeään ja hiki valu päästä, joten kysyin haluuko hän, että mä kannan välillä nii nappasin pojan mun olkapäille ja isoveli hymyili todella onnellisena. Käveltiin ison norsupatsaan luo ja siellä katsottiin tanssiesityksiä, oltiin piirissä ja otettiin lapsia reppuselkään, jossain vaiheessa yksi tyttö halus ottaa mut reppuselkään. :D Lähdettiin joskus alkuillasta majapaikalle syömään ja lepäilin loppuillan. Lasten värittämät eläimet kiinnitettiin norsupatsaaseen ja siitä tehtiin "joulukuusi". Pimeällä siihen sytytettiin jouluvalot, mutta ei harmi kyllä pystytty olla siellä niin pitkään, että oltaisiin nähty se.

Sunnuntainta aamulla käveltiin bussille ja alotettiin "kotimatka". Rajalla meidän kaikkien matkalaukut/reput tarkastettiin ja siinä kesti. Yöllä yhden aikaan meidän piti nousta bussista kävelemään jonkinlaisen "maton" päällä. Se oli samanlainen mitä Etoshassa, ilmeisesti tarkotuksena jotain tauteja tai muuta estää leviämästä. Perillä Windhoekissa oltiin kolme tuntia aikataulusta myöhässä (hyvin on itekin ehtiny omaksua African-timen). Myös yöt Sambiassa oli aivan järkyttävän kuumia, nukuin vielä yläsängyssä joten viileästä ilmasta sai vaan unelmoida. Mutta aivan mahtava reissu oli!

Menin kotiin, johon Kirsi oli samana aamuna palannu ja oli jo pakkaamassa. Muutettiin sinä päivänä toiselle majatalolle ja saatiin aivan ihana huone, suihkusta tulee paineella vettä ja jopa lämmintä semmosta! Saatiin oma "talo", jossa on kaksi kahen hengen makuuhuonetta, olohuone ja keittiö. Paljon viileempi, mitä edellinen huone, joten nukkuminenki on inhimmillistä :)