sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Sambia

Erittäin lyhyellä varoitusajalla mulle tuli mahdollisuus lähteä Sambiaan joulukuun puolivälissä kuuden hollantilaisen kanssa. Päätin lähteä, koska Kirsi menee sinne helmikuussa ja oli lähdössä Kapkaupunkiin samaan aikaan, mitä hollantilaisten Sambian reissu oli. Etoshan reissusta seuraavalla viikolla alkoi siis 20 tunnin bussimatka InterCape bussilla kohti Livingstonea.

Lähdettiin maanantaina iltapäivästä, perillä piti olla tiistaina aamupäivällä kymmenen aikaan. Joten oltiin iltapäivällä kahden maissa Livingstonessa. Rajalla kului aikaa ja välillä bussi vaan pysähtyi, eikä yleensä tiedetty miksi. Onneksi bussissa oli kunnon ilmastointi ja vessa! Matkalla, varsinkin Sambian puolella, oli uskomattoman ihania afrikkalaiskyliä. Savimajoja, olkikattoja, sitä mitä halusin nähä tällä reissulla. Jos olisin saanu mahdollisuuden jäädä yhteen kylään muutamaks päiväksi, olisin tehny sen enemmän kuin mielelläni. Ajettiin kuitenkin Livingstoneen asti ja perille päästyä hiki alko valumaan heti kun päästiin bussista ulos. Otettiin taksi meidän majapaikkaan, Livingstone Backpackersiin. Ihana majapaikka, jossa asustaa paljon vapaaehtoistyöntekijöitä ja reppureissaajia. Käytiin ruokakaupassa ja muuten vaan rentouduttiin altaalla loppupäivä. Oli ihana päästä lukemaan hyvää kirjaa ja vaan olemaan. Illalla nautittiin taas kerran erittäin hyvää grilliruokaa.

Keskiviikolle varattiin sunset-cruise, joten alkuillasta meitä tultiin hakemaan majapaikalta risteilyä varten. Risteily kesti pari tuntia joella ja sisälsi ruuat ja juomat. Meidän lisäksi siellä oli yksi perhe ja yksi pariskunta, joten oli tilaa liikkua ala- ja yläkannella. Risteilyn aikana tuli pieni ukkoskuuro ja auringonlaskua näki vain vähän, mutta parempi se kuin ei ollenkaan! Ja nähtiin paljon virtahepoja :) Ne on todella isoja eläimiä, enkä haluais joutua veteen niiden kanssa. Nautin aivan älyttömän paljon vesillä olosta. Hieman kotosempi olo vesillä, mitä kuivassa Namibiassa.

Torstai oli ehdottomasti Sambian reissun paras päivä. Mentiin Lisannen, Rosanen ja Nanin kanssa laskemaan koskea kumiveneellä ja se oli mahtava kokemus. 27 kilometriä Zambezi jokea Sambian ja Zimbabwen välissä, 25 koskea, lämmintä vettä ja aivan huippu aikaa koko ajan. Kosket oli välillä tosi kovia ja toinen vene kaatu jossain vaiheessa, joten pari tyyppiä tuli meidän veneeseen hetkeksi, kun eivät heti päässeet takasin omaansa. Naureskeltiin, mutta yhdessä isossa koskessa mentiin itekin ympäri. Ite ajauduin melko kauaksi veneestä, onnistuin pitämään melan kädessä ja mukava ranskalaismies tuli kajakilla mun luo ja roikuin kajakissa kiinni. Meidän mukana siis kulki koko ajan miehiä kajakeilla ja ohjeena oli ottaa kajakista kiinni jos ajautuu veneestä kauas. Omaan veneeseen pääsi takas toisten vetämänä.

Kaaduttiin vielä toisen kerran ja pidin veneestä kiinni pinnan alla samalla ku virta pyöritti miten sattuu. Jossain vaiheessa aloin miettimään, että pääsen nopeammin pintaan, jos päästän veneestä irti ja otin taas vaan melan mukaan. Eipä sillonkaan pintaan pääseminen tapahtunu hetkessä! Pyörin pitkältä tuntuvan ajan veden alla, en tienny missä päin pinta on ja uimisyrityksistä ei ollu mitään hyötyä siinä virrassa. Tuntu ku olisin ollu pesukoneessa ja vihdoin viimein pääsin pintaan haukkaamaan happea. Sitten tuli uusi kuohu ja olin taas veden alla. Tätä jatku jonkin aikaa, välillä pinnalla, välillä vesi pyyhki ylitse, mutta oli hyvät liivit, kypärä ja ihmiset siinä lähellä. Sitten taas kajakkeihin kiinni ja jonku ajan päästä omalle veneelle. Se oli mahtavaa!! Syötiin veneessä lounasta ja jossain vaiheessa saatiin hypätä uimaan. Uinti oli ihanaa ja virta vaan vei eteenpäin. Jäin yhen kajakin matkaan vähän pidempään mitä muut ja tämä meloja teki eskimokäännöksiä niin, että mäkin menin ympäri koko ajan. Lopulta täyty mennä takasin veneeseen ja alettiin olla lähellä loppua.

Mentiin joelta ylös vaijerihissillä ja ylhäällä saatiin virvokkeita. Ajettiin safariautolla pois ja mentiin yhden kylän läpi. Lapset juoksi auton vierellä ja vilkutti. Mentiin vielä näiden toimistolle ja saatiin siellä ruoka, katottiin kuvat koskenlaskusta ja sitten meidät vietiin kotiin. Koskenlaskua pääsin tekemään kesällä Muoniossa ja tämäkään kerta ei yhtään lievittäny halua tehdä sitä enemmän! Majapaikalle päästyä mentiin käymään kahvilassa, jossa oli Wi-Fi, niin saatiin ilmotettua itsestämme jotain. Meidän majapaikalla piti olla Wi-Fi, mutta se ei ollu toiminnassa, joten en ollut saanu ilmotettua Kirsille tai kotiin, että ollaan perillä ja kunnossa. Illalla istuskelin majapaikalla ulkona kirjaa lueskellen ja vapaaehtostyöntekijöihin tutustuen.

Perjantaina aamulla lähdettiin kaikki Victorian putouksille. Tähän vuoden aikaan on niin kuivaa, että vettä ei ollu koko putouksien pituudella, joten nähtiin ne melko kaukaa. Mutta päästiin muutenkin kiertelemään sillä ja ihastelemaan Zambezi jokea. Oli niin kuuma, että hiki valu päästä koko ajan ja pyyhkäsin paperilla otsaa, niin samantien valu uus hiki. Muut lähti Devil's Poolille, missä pääsi putousten päälle ja uimaan siellä. Mä jätin sen väliin kalliin hinnan takia ja nautin kiertelystä itekseni. Siellä alueella oli todella paljon apinoita. Jossain vaiheessa Nan ja Lisanne tuli mun luo, koska he oli myös päättäny etteivät halua maksaa niin paljoa. Mentiin alas Boiling Potille, samaan paikkaan, mistä edellisenä päivänä oltiin lähdetty koskenlaskuun. Oltiin siellä aika kauan, nautittiin vedestä ja otettiin kuvia. Takasin ylös kävellessä nähtiin vielä enemmän apinoita. Lähettiin kolmestaan takasin majapaikalle jossain vaiheessa ja mentiin altaalle. Tutustuin yhteen saksalaiseen tyttöön, joka oli joutunu tulemaan Sambiaan viikonlopuksi Kapkaupungista viisumiasioiden takia. Illalla mentiin porukalla syömään ja lähdettiin ulos vielä isommalla porukalla. Kaikkia vapaaehtoistyöntekijöitä ja muita oli mukana.

Lauantaina päästiin yhden hollantilaisen vapaaehtoistyöntekijän kanssa osallistumaan vapaaehtoistyöhön. Livingstonessa järjestettiin Livingstone Wild life Christmas -tapahtuma lapsille. Noin 300 lasta tuli puistoon ja pääsi ryhmissä värittämään eläimiä kankaalle. Käytiin tyttöjen kanssa siinä välissä viereisellä marketilla ostamassa vähän matkamuistoja/tuliaisia. Jäin parin hollantilaisen kanssa vielä lasten luo ja mentiin isossa kulkueessa toiseen puistoon. Oli ihana nähdä  miten onnellisia lapset oli. Nääkin lapset halus kovasti pitää kädestä ja olla lähellä. Yks pieni poika kanto pikkuveljeään ja hiki valu päästä, joten kysyin haluuko hän, että mä kannan välillä nii nappasin pojan mun olkapäille ja isoveli hymyili todella onnellisena. Käveltiin ison norsupatsaan luo ja siellä katsottiin tanssiesityksiä, oltiin piirissä ja otettiin lapsia reppuselkään, jossain vaiheessa yksi tyttö halus ottaa mut reppuselkään. :D Lähdettiin joskus alkuillasta majapaikalle syömään ja lepäilin loppuillan. Lasten värittämät eläimet kiinnitettiin norsupatsaaseen ja siitä tehtiin "joulukuusi". Pimeällä siihen sytytettiin jouluvalot, mutta ei harmi kyllä pystytty olla siellä niin pitkään, että oltaisiin nähty se.

Sunnuntainta aamulla käveltiin bussille ja alotettiin "kotimatka". Rajalla meidän kaikkien matkalaukut/reput tarkastettiin ja siinä kesti. Yöllä yhden aikaan meidän piti nousta bussista kävelemään jonkinlaisen "maton" päällä. Se oli samanlainen mitä Etoshassa, ilmeisesti tarkotuksena jotain tauteja tai muuta estää leviämästä. Perillä Windhoekissa oltiin kolme tuntia aikataulusta myöhässä (hyvin on itekin ehtiny omaksua African-timen). Myös yöt Sambiassa oli aivan järkyttävän kuumia, nukuin vielä yläsängyssä joten viileästä ilmasta sai vaan unelmoida. Mutta aivan mahtava reissu oli!

Menin kotiin, johon Kirsi oli samana aamuna palannu ja oli jo pakkaamassa. Muutettiin sinä päivänä toiselle majatalolle ja saatiin aivan ihana huone, suihkusta tulee paineella vettä ja jopa lämmintä semmosta! Saatiin oma "talo", jossa on kaksi kahen hengen makuuhuonetta, olohuone ja keittiö. Paljon viileempi, mitä edellinen huone, joten nukkuminenki on inhimmillistä :)




 

 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti