Viikko Etelä-Afrikassa oli uskomattoman hieno kokemus. Vastaanotto oli erittäin mukava ja ihmiset teki todella suuren vaikutuksen vieraanvaraisuudellaan ja ystävällisyydellään. Ohjelmaa oli joka päivälle paljon ja uutta koki ja näki. Yöunet jäi melko vähäisiksi joka yö. Viikko tuntui kolmelta viikolta, koska tapahtui niin paljon, mutta toisaalta yhtäkiä huomasi, että on lauantai. Johannesburgin vierailusta jäi käteen paljon positiivista. Päällimmäisenä ihmiset.
Maanantai-aamuna yliopiston opettaja ja ensihoitaja Helen haki meidät lentokentältä ja vei yliopistolle. Olin menossa etupenkille, kunnes huomasin ratin olevan auton oikealla puolella. Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottui kuitenkin nopeasti. Sää oli aurinkoinen ja kuuma. Pieni ero Suomen lokakuuhun. Ihastuin violetteihin puihin, jacarandoihin. Ne piristi näkymää huolella ja varsinkin ylhäältä katsottuna, oli hauska miten niitä oli vihreiden puiden väleissä.
Yliopistolla hoidettiin paperiasioita, jotta saatiin harjoitella ambulanssissa. Tavattiin myös Denis, neljännen vuoden ensihoitajaopiskelija, joka majoitti meidät. Johannesburgin yliopistolla on hienot ensihoidon ja sairaalaolosuhteiden simulaatiotilat. Ensihoitajaopiskelijat harjoittelee niissä viikoittain. Todella hyvä, miten paljon siinä saa käytännön kokemusta.
Ennen kampukselta poistumista tavattiin vielä toisen vuoden opiskelija Vicky, joka myös toimi meidän majoittajana. Denis asuu perheensä kanssa Kempton Parkissa omakotitalossa ja hänellä itsellään on "piharakennus", jossa on kaksi huonetta ja kylpyhuone. Kirsin kanssa majoituttiin siinä ja jaettiin parisänky, joka oli pedattu kauniisti, jalkopäässä molemmille oma pyyhepino ja suklaata. Meidät toivotti tervetulleeksi myös neljä ihastuttavaa koiraa ja ihasteltiin kaunista pihaa. Denis kantoi meidän matkatavarat sisään ja tarjosi koko ajan kylmää ja kuumaa juotavaa. Semmosta vieraanvaraisuutta, johon en itse ole tottunut. Tavallaan tuntui vaikealta antaa toisen tehdä kaikki, mutta hän vakuutteli haluavansa tehdä ja kyllähän siinä tunsi itsensä arvostetuksi vieraaksi.
Illalla mentiin Helenin ja Denniksen kanssa syömään Mayo-nimiseen ravintolaan, joka sijaitsi melkosen rikkaalla seudulla. Ruoka oli mielettömän hyvää, palvelu sitäkin parempaa ja saatiin jopa kauniit kasvomaalaukset. Hämmästyin, kun tilauksen jälkeen yksi tarjoilija tuli vesikannun, saavin ja pyyhken kanssa kysymään saako pestä mun kädet. Oli mielenkiintoinen kokemus!
Yliopistolla hoidettiin paperiasioita, jotta saatiin harjoitella ambulanssissa. Tavattiin myös Denis, neljännen vuoden ensihoitajaopiskelija, joka majoitti meidät. Johannesburgin yliopistolla on hienot ensihoidon ja sairaalaolosuhteiden simulaatiotilat. Ensihoitajaopiskelijat harjoittelee niissä viikoittain. Todella hyvä, miten paljon siinä saa käytännön kokemusta.
Ennen kampukselta poistumista tavattiin vielä toisen vuoden opiskelija Vicky, joka myös toimi meidän majoittajana. Denis asuu perheensä kanssa Kempton Parkissa omakotitalossa ja hänellä itsellään on "piharakennus", jossa on kaksi huonetta ja kylpyhuone. Kirsin kanssa majoituttiin siinä ja jaettiin parisänky, joka oli pedattu kauniisti, jalkopäässä molemmille oma pyyhepino ja suklaata. Meidät toivotti tervetulleeksi myös neljä ihastuttavaa koiraa ja ihasteltiin kaunista pihaa. Denis kantoi meidän matkatavarat sisään ja tarjosi koko ajan kylmää ja kuumaa juotavaa. Semmosta vieraanvaraisuutta, johon en itse ole tottunut. Tavallaan tuntui vaikealta antaa toisen tehdä kaikki, mutta hän vakuutteli haluavansa tehdä ja kyllähän siinä tunsi itsensä arvostetuksi vieraaksi.
 |
| Deniksen koti |
Illalla mentiin Helenin ja Denniksen kanssa syömään Mayo-nimiseen ravintolaan, joka sijaitsi melkosen rikkaalla seudulla. Ruoka oli mielettömän hyvää, palvelu sitäkin parempaa ja saatiin jopa kauniit kasvomaalaukset. Hämmästyin, kun tilauksen jälkeen yksi tarjoilija tuli vesikannun, saavin ja pyyhken kanssa kysymään saako pestä mun kädet. Oli mielenkiintoinen kokemus!
Ruokailun jälkeen tavattiin Denniksen vanhemmat, pikkuveli ja -sisko (15-vuotiaat kaksoset). Istuttiin perheen kanssa pöydässä heidän syödessä ja meille tarjottiin Amarulaa. Amarula on etelä-afrikkalainen kermalikööri, johon on käytetty African marula puun hedelmää. Erittäin maukasta! Koko perhe oli erittäin mukava ja koko ajan piti huolen, että meillä on kaikki kunnossa. Hyvin käyttäytyviä, mutta rentoja ihmisiä. Nukkumaan meno venähti melko myöhäiseksi, mutta oli ihanaa tutustua niin ystävälliseen perheeseen.
Tiistaina kello soi viideltä ja lähtö työvuoroon oli kuudelta. Louise (perheen äiti) oli valmistanut meille aamupalan ja vatsat täynnä lähettiin UJ Vehicleen vuoroon. Johannesburgin yliopistolla on siis oma ambulanssi, jossa työskentelee yks opettaja ja opiskelija. Niiden auto ei oo pakettiauto, mutta siinä on tosi tilava tavaratila, jossa on paljon ensihoitotavaroita. Paljon enemmän laukkuja ku Suomessa, mutta pääasiassa samat tavarat. Näissä ei siis oo mahdolllisuutta kuljettaa potilaita, vaan täytyy odottaa toista ambulanssia, joissa on eri tasosia ensihoitajia.
Meille osui ekana keikkana elvytys ja oli mielenkiintoista nähdä miten siellä asiat hoidetaan. Tilanne oli rauhallinen, mutta me oltiin hukassa tavaroitten kanssa. Seuraavat keikat tulivat niin kauas, ettei ehditty ajaa niihin, mutta ajettiin ympäri Johannesburgia tosi paljon ja nähtiin paljon maisemia. Lukemattomia taloja, köyhempiä alueita, rikkaita alueita, slummialueita, paljon liikennettä. Isoimmilla teillä on kuusi kaistaa yhteen suuntaan ja liikenne semmoista, etten uskaltaisi heti itse lähteä sinne ajamaan.
Keskiviikkona ja torstaina tehtiin vuorot yksityisyritys NetCaren ambulanssissa. Oltiin henkilöautossa ensihoitaja Avin kanssa. Eka keikka oli kolari, missä auto oli lentäny katolleen ja kuski päässyt itse pois autosta. Jännä oli se, ettei edes tutkittu potilasta kun hän sano, että on kunnossa. Käytiin kattomassa vatsakipusta potilasta, hengitysvajauksesta kärsivää, nilkkamurtumaa ja ampumahaavan saanutta potilasta. Nainen oli yritetty ryöstää keskustassa ja ammuttu rintaan. Itse oli ajanut sairaalaan, eli ilmeisesti hän oli autossa ampumisen aikaan. Aamulla poikettiin julkisessa sairaalassa ennen yheksää ja päivystyksessä oli jo silloin todella paljon porukkaa. Oli tosi paljon traumapotilaita. Seurattiin hetki yhen pahoinpidellyn naisen hoitoa. Omasta mielestä oli kamalaa, miten hoitajien ja lääkäreitten keskenäinen kommunikointi oli melko olematonta, tilanteessa ei ollu johtajaa ja kaikki teki vähän omia juttujaan. Avi kertoi, että joskus sairaalan päivystys tulee niin täyteen, että ovet vaan suljetaan. Niillä keillä ei oo vakuutusta tai rahaa, ei oo pääsyä yksityisiin sairaaloihin.
Torstaina käytiin NetCaren sairaalassa teho-osastolla ja oli hullua nähä miten suuri kuilu on julkisen ja yksityisen sairaanhoidon välillä. Teho-osastolla oli tilavat ja siistit tilat. Henkilökunta vaikutti ystävällisemmältä. Ehittiin vaan pyörähtää siinä katsomassa edellispäivän ampumahaavapotilasta, mutta sinne olisin mielelläni jäänyt oppimaan. Päästiin myös kattomaan NetCaren helikopteria. Se oli pienempi kuin Suomen kopterit, mutta vaikutti oikein kätevältä. Kopterissa työskentelee ensihoitajia.
Ensihoitajien osaamistaso Johannesburgissa on todella ihailtava.
Vuorojen aikana oleskeltiin paljon Avin uudessa kodissa, jota vielä remontoitiin. Avi selitti mitä kaikkea hän on tehnyt, mutta käytännössä remonttia tekivät tummat työmiehet. Omaan korvaan kuulosti hassulta selittää, että on itse tehnyt vaikka tosiasiassa itse on ollut vain päättämässä millaiseksi remontoidaan ja valvomassa työtä.
Keskiviikkona ja torstaina oltiin yötä Vickyn luona. Vicky asuu isoäitinsä kanssa isossa talossa, jossa ne pitää päiväkotia. Pienet lapset tuijotti meitä uteliaina ja vilkutti iloisesti. Saatiin syödä Vickyn luona maukkaita paikallisia ruokia ja nukkua hyvin. Muuten ei oikeen ehditty aikaa siellä viettää, kun ohjelmaa oli niin paljon.
Perjantaina suunnattiin aamusta yliopistolle ja kuunneltiin hetki toisen vuoden ensihoitajaopiskelijoiden esityksiä. Ajomatka kampukselle kesti 1,5 tuntia, koska etäisyydet ja liikenneruuhkat Johannesburgissa on melko erilaisia verrattuna esim. Lahteen. Johannesburgin yhdeltä reunalta toiselle on n. 130km ja asukkaita 6-8 miljoonaa. Aikaa saa siis varata matkoihin. Käytiin todella isolla Bara-nimisellä sairaalalla pyörimässä. Siellä oli todella paljon eri rakennuksia, joissa eri osastot sijaitsi. Niitä rakennuksia rempataan yks kerrallaan, koska rahaa ei oo koko sairaalan remontoimiseen samaan aikaan. Vaikka Bara on julkinen sairaala, siellä on kuulemma Johannesburgin paras palovammayksikkö. Kaikkien sairaaloitten edustoilla on portit ja portinvartijat. Baraan mennessä viivyttiin portilla tovi pidempään, mitä yleensä sairaalaan mennessä, koska vartijat halus varmistaa ettei oteta ollenkaan kuvia porttien sisäpuolella.
Sairaala-alueella pyörimisen jälkeen käytiin turistipaikassa Soweto -kaupunginosassa. Siellä vierailtiin Nelson Mandela museossa, joka on rakennettu Nelson Mandelan kotiin. Mentiin vielä Gold Reef City -nimiseen teemapuistoon ja käytiin kultakaivoksissa. Oli todella mielenkiintosta kuulla kaivoksista ja työskentelystä niissä. Kaivoksissa kuoli paljon ihmisiä, suurimpana kuolinsyynä keuhkokuume. Nimenomaan kultakaivosten takia Johannesburg on rakennettu siihen kohdalle, missä se on. Kaivokset ylti yli 3000 metriin ja alimmalle tasolle pääseminen kesti yli 1,5 tuntia. Me mentiin vaan toiselle tasolle, n. 75 metrin syvyyteen. Siellä oli viileetä, mutta alimmissa kerroksissa lämpötila taas nousee. Ihmiset työskenteli monta tuntia päivässä ja ikinä alasmennessä ei voinut tietää, tuleeko enää takasin ylös. Tästä voisin kertoa vielä enemmänkin, mutta lopetan nyt tähän. Lopuksi jonotettiin tunti yhteen huvipuistolaitteeseen, mutta oli se sen arvonen.
Illalla grillattiin Deniksen luona. Kaksi Deniksen kaveria liitty seuraan ja meillä oli ihanan rento ilta. Etelä-Afrikassa grillaus on tosi iso juttu ja ihmiset grillaa usein. Deniksen sisaruksetki oli meijän kanssa ja oli mukavaa jutustella kaikkien kanssa. Täällä puolen päiväntasaajaa on paljon maukkaampia lihoja, mitä Suomessa, joten ruokakin oli aivan huippuluokkaa.
Lauantai alotettiin käymällä luolissa, joissa alkuasukkaat on asunu. Nähtiin Johannesburgin maaseutua ja sillon tuntu enemmän, että ollaan Afrikassa. Oli todella kuuma ja aurinko paisto melkein suoraan ylhäältä. Luolan sisällä oli järvi, jonka syvyyttä jotku on joskus yrittäny selvittää. Sukeltajat pääsi 40 metriin saavuttamatta pohjaa, mutta yksi niistä jäi sinne, ruumis löydettiin kuus vuotta myöhemmin ja siksi ei enää oo saanu yrittää selvittää sitä syvyyttä. Luolassa piti välillä liikkua ihan kyykyssä ja ilman valoja siellä on niin pimeetä, ettei olis nähny omaa kättään vaikka olis heiluttanu sitä parin sentin päässä silmistä.
Jatkettiin Afrikkaan tutustumista pienellä safarilla Lion and Rhino Parkissa, jossa nähtiin valkoleijonia, sarvikuonoja, kirahveja, gepardeja, strutseja, villikoiria, gaselleja, seeproja, puhveleita ja paljon erilaisia lintuja. Illansuussa päästiin pitkien ajomatkojen jälkeen taas Deniksen luo rentoutumaan. Meidän yövuoro UJ Vehiclessa peruuntu, joten oltiin vaan rennosti, pakattiin ja syötiin hyvin. Olis ollu mielenkiintoista nähä lauantai-illan meininkiä Johannesburgissa, mutta toisaalta väsytti ja ambulanssissa olo ei välttämättä olis ollu kovin turvallista, kun oli palkkapäiväkin.
Sunnuntaina aamupäivästä mentiin Deniksen perheen kanssa syömään erittäin viihtyisään portugalilaistyyliseen ravintolaan. Pöydät oli ulkona ja asiakaspalvelu oli huippuluokkaa. Ruoka ei pettänyt tälläkään kertaa, eikä seurassakaan ollut mitään moittimista. Oli etuoikeutettu fiilis tutustua niin ystävälliseen perheeseen. Ruuan jälkeen käytiin pyörähtämässä ostoskeskuksessa, koska haluttiin ostaa kaikille Deniksen perheenjäsenille jotain. Sitten kiiruhdettiin hakemaan tavarat. Onnellisena upeasta viikosta Johannesburgissa ja innolla odottaen Namibiaan pääsyä suunnattiin lentokentälle.
Johannesburgissa oli tavallaan tosi länsimaalaista, mutta sielläkin oli selkeesti näkyvissä African-style monessa asiassa. Esim. ihmiset ylittää moottoriteitä mistä sattuu, tilataksit on täyteen ahdattuja ja ajelee miten huvittaa, ihmiset matkustaa autojen lavoilla, keskustassa on katukauppiaita ja todella paljon ihmisiä. Vaikka Johannesburg on vaarallinen paikka, eikä todellakaan tehny mieli liikkua keskustassa tai missään itekseen, niin silti ihmiset keitä me tavattiin, oli niin ystävällisiä etten monessa paikassa oo törmänny samanlaisee vieraanvaraisuuteen.
Meille osui ekana keikkana elvytys ja oli mielenkiintoista nähdä miten siellä asiat hoidetaan. Tilanne oli rauhallinen, mutta me oltiin hukassa tavaroitten kanssa. Seuraavat keikat tulivat niin kauas, ettei ehditty ajaa niihin, mutta ajettiin ympäri Johannesburgia tosi paljon ja nähtiin paljon maisemia. Lukemattomia taloja, köyhempiä alueita, rikkaita alueita, slummialueita, paljon liikennettä. Isoimmilla teillä on kuusi kaistaa yhteen suuntaan ja liikenne semmoista, etten uskaltaisi heti itse lähteä sinne ajamaan.
 |
| Denis, minä, Helen, Kirsi ja UJ Vehicle |
 |
| NetCaren helikopteri |
Ensihoitajien osaamistaso Johannesburgissa on todella ihailtava.
Vuorojen aikana oleskeltiin paljon Avin uudessa kodissa, jota vielä remontoitiin. Avi selitti mitä kaikkea hän on tehnyt, mutta käytännössä remonttia tekivät tummat työmiehet. Omaan korvaan kuulosti hassulta selittää, että on itse tehnyt vaikka tosiasiassa itse on ollut vain päättämässä millaiseksi remontoidaan ja valvomassa työtä.
 |
| Vickyn isoäiti, Kirsi, minä ja Vicky |
Perjantaina suunnattiin aamusta yliopistolle ja kuunneltiin hetki toisen vuoden ensihoitajaopiskelijoiden esityksiä. Ajomatka kampukselle kesti 1,5 tuntia, koska etäisyydet ja liikenneruuhkat Johannesburgissa on melko erilaisia verrattuna esim. Lahteen. Johannesburgin yhdeltä reunalta toiselle on n. 130km ja asukkaita 6-8 miljoonaa. Aikaa saa siis varata matkoihin. Käytiin todella isolla Bara-nimisellä sairaalalla pyörimässä. Siellä oli todella paljon eri rakennuksia, joissa eri osastot sijaitsi. Niitä rakennuksia rempataan yks kerrallaan, koska rahaa ei oo koko sairaalan remontoimiseen samaan aikaan. Vaikka Bara on julkinen sairaala, siellä on kuulemma Johannesburgin paras palovammayksikkö. Kaikkien sairaaloitten edustoilla on portit ja portinvartijat. Baraan mennessä viivyttiin portilla tovi pidempään, mitä yleensä sairaalaan mennessä, koska vartijat halus varmistaa ettei oteta ollenkaan kuvia porttien sisäpuolella.
Sairaala-alueella pyörimisen jälkeen käytiin turistipaikassa Soweto -kaupunginosassa. Siellä vierailtiin Nelson Mandela museossa, joka on rakennettu Nelson Mandelan kotiin. Mentiin vielä Gold Reef City -nimiseen teemapuistoon ja käytiin kultakaivoksissa. Oli todella mielenkiintosta kuulla kaivoksista ja työskentelystä niissä. Kaivoksissa kuoli paljon ihmisiä, suurimpana kuolinsyynä keuhkokuume. Nimenomaan kultakaivosten takia Johannesburg on rakennettu siihen kohdalle, missä se on. Kaivokset ylti yli 3000 metriin ja alimmalle tasolle pääseminen kesti yli 1,5 tuntia. Me mentiin vaan toiselle tasolle, n. 75 metrin syvyyteen. Siellä oli viileetä, mutta alimmissa kerroksissa lämpötila taas nousee. Ihmiset työskenteli monta tuntia päivässä ja ikinä alasmennessä ei voinut tietää, tuleeko enää takasin ylös. Tästä voisin kertoa vielä enemmänkin, mutta lopetan nyt tähän. Lopuksi jonotettiin tunti yhteen huvipuistolaitteeseen, mutta oli se sen arvonen.
Illalla grillattiin Deniksen luona. Kaksi Deniksen kaveria liitty seuraan ja meillä oli ihanan rento ilta. Etelä-Afrikassa grillaus on tosi iso juttu ja ihmiset grillaa usein. Deniksen sisaruksetki oli meijän kanssa ja oli mukavaa jutustella kaikkien kanssa. Täällä puolen päiväntasaajaa on paljon maukkaampia lihoja, mitä Suomessa, joten ruokakin oli aivan huippuluokkaa.
Lauantai alotettiin käymällä luolissa, joissa alkuasukkaat on asunu. Nähtiin Johannesburgin maaseutua ja sillon tuntu enemmän, että ollaan Afrikassa. Oli todella kuuma ja aurinko paisto melkein suoraan ylhäältä. Luolan sisällä oli järvi, jonka syvyyttä jotku on joskus yrittäny selvittää. Sukeltajat pääsi 40 metriin saavuttamatta pohjaa, mutta yksi niistä jäi sinne, ruumis löydettiin kuus vuotta myöhemmin ja siksi ei enää oo saanu yrittää selvittää sitä syvyyttä. Luolassa piti välillä liikkua ihan kyykyssä ja ilman valoja siellä on niin pimeetä, ettei olis nähny omaa kättään vaikka olis heiluttanu sitä parin sentin päässä silmistä.
Sunnuntaina aamupäivästä mentiin Deniksen perheen kanssa syömään erittäin viihtyisään portugalilaistyyliseen ravintolaan. Pöydät oli ulkona ja asiakaspalvelu oli huippuluokkaa. Ruoka ei pettänyt tälläkään kertaa, eikä seurassakaan ollut mitään moittimista. Oli etuoikeutettu fiilis tutustua niin ystävälliseen perheeseen. Ruuan jälkeen käytiin pyörähtämässä ostoskeskuksessa, koska haluttiin ostaa kaikille Deniksen perheenjäsenille jotain. Sitten kiiruhdettiin hakemaan tavarat. Onnellisena upeasta viikosta Johannesburgissa ja innolla odottaen Namibiaan pääsyä suunnattiin lentokentälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti